27.-29.8.2026 / Urkuyö ja Aaria -festivaali, Espoo (LIPUT-TICKETS)

Sävellykset / Compositions by Johann Sebastian Bach & Kurt Weill
Dramatisointi ja Ohjaus / Devised and Directed by Aleksi Barrière
Lighting / Valot Étienne Exbrayat
Video Lucia Schmidt

Laulajat / Vocal Ensemble: Tuuli Lindeberg, soprano, Elli Vallinoja, mezzo-soprano, Joonatan Pylkkönen, tenor, Niilo Erkkilä, tenor, Waltteri Torikka, baritone, Nicholas Söderlund, bass

Musiikin johto / Musical direction Jukka Untamala

FI | Säveltäjä Kurt Weill ja näytelmäkirjailija Bertolt Brecht kehittivät vuonna 1927 Mahagonny-Songspielin Bachin kirkkokantaattien mallin mukaan ja Valitusvirsi-perinnettä ammentaen. Kantaatti kertoo eksyneiden sielujen kaupungista Mahagonnysta, villin lännen Babylonista. Kun Jumala saapuu tuhoamaan uuden Gomorran, on asukkaiden todettava, että he elävätkin jo helvetissä. Prologina kuullaan Bachin kaksisataa vuotta aikaisemmin säveltämä kantaatti BWV 46, joka samalla tavoin perustuu Valitusvirren materiaaliin ja esittää yksinäisyytemme paradoksin: kaikki äänet laulavat kuorossa omasta kärsimyksestään ikään kuin huomaamatta, että nimenomaan sama kärsimys on heille kaikille yhteistä.

Esityksen keskiössä ovat teosten poliittinen ja hengellinen syvyys sekä musiikillinen vuoropuhelu: Bachin kantaatit ja koraalit yhdistyvät saumattomasti Weillin jazz-vaikutteiseen sävelkieleen, ja Bachin humoristinen Quodlibet kietoo Mahagonnyn absurdiuden kirkkomusiikin muotokieleen. Illan päättää koraalipreludi ‘An Wasserflüssen Babylon’, jonka melankolia ja kromatismin rikkaus tarjoavat meditaation mahdollisuuden Bachin syvällisimmän sanoman raameissa: vaikkemme kuule taivaan vastauksia, laulamme sille peloistamme yhdessä.

EN | In 1927, composer Kurt Weill and playwright Bertolt Brecht developed the Mahagonny-Songspiel following the model of Bach’s church cantatas and drawing inspiration from the tradition of the Lamentations. The cantata tells the story of Mahagonny, the city of lost souls – the Babylon of the Wild West. When God arrives to destroy this new Gomorrah, the inhabitants are forced to realize that they are already living in hell. As a prologue, the audience hears Bach’s cantata BWV 46, composed two hundred years earlier, which likewise draws on the material of the Lamentations and presents the paradox of our loneliness: all voices sing together in a choir about their own suffering, almost without noticing that it is precisely this shared suffering that unites them.

At the heart of the performance are the political and spiritual depth of the works and their musical dialogue: Bach’s cantatas and chorales merge seamlessly with Weill’s jazz-influenced musical language, and Bach’s humorous Quodlibet intertwines Mahagonny’s absurdity with the formal world of sacred music. The evening concludes with the chorale prelude An Wasserflüssen Babylon, whose melancholy and chromatic richness offer a moment of meditation within the framework of Bach’s most profound message: even if we do not hear heaven’s answers, we sing of our fears together.